Kesän 2021 trendit sisustuksessa

Marimekon kuosit pitävät edelleen pintansa vaikka kukkakuosi on julkaistu jo vuonna 1964. Se on klassikko ja sen tyyli kestää aikaa varmasti, koska se on niin pelkistetty ja silmää miellyttävä.  Armi Ratia oli aikoinaan sanonut, että ei halua mallistoonsa mitään kukkakuoseja, joten sitten suunnittelija ja kuvataiteilija Maija Isola teki vastalauseena juuri kyseisen ja erittäin tunnetuksi tulleen graafisen kukkakuvion. Kuvassa on varmasti mukana myös 60-luvun hippimeininkiä.

Mietin juuri asiakkaan 3d-visualisointia jossa olohuoneessa tulisi olla hyvännäköisiä tyynykuoseja. Myös Pionit ja Tulppaanit ovat hyviä ja antavat voimakkaita spottivärejä sisustuskuviin. Hyvä että skandinaavinen mustavalkoilme on saanut väriä, koska eihän hullukaan jaksa pahimman koronavuoden jälkeen katsoa vain valkoisia pintoja? Sitähän olisi kotonakin kuin sairaalassa ja tulisi ihan hulluksi jos ei olisi mitään värejä. Jotkut ovat menneet minimalismissa äärimmäisyyksiin asti esimerkkinä Design Wash. Ehkä joillekin minimalismi merkitseekin juuri rauhallisuutta liiallisen tavaran mutta myös värikkyyden poissaololla. Löysin tämän kivan kuosin Finnish Design Shopin sivulta ja käytän sitä tyynyn tekstuurina. Tuossa ”Kesäisiä värejä olohuoneeseen”- artikkelissa oli kuosista eri väriversio. Itse ajattelin käyttää 3d-visualisoinnissa maavärejä joten päädyin tähän kuosiversioon. #visualisointi #3d #design #trendit #sisustus2021

https://www.finnishdesignshop.fi/kodintekstiilit-kankaat-marimekko-kankaat-pieni-unikko-kangas-valkoinen-musta-p-31038.html

Myös kotimainen muotoilu on mukana olohuoneen sisustuksessa. Alvar Aallon ajaton vaasi on aina vaan hyvin toimiva elementti olohuoneen sisustuksessa. Mallit löytyvät helposti Warehousen sivuilta.

Lainaan alla sisustustrendisivusto Valkoinen Harmaja blogin sisältöä josta sain inspiraatiota omaan työhöni. Aiemmin olin töissä mainostoimistossa, jossa oli myös sisustuslehtiä mutta nyt oman firman projekteissa joudun turvautumaan netin vinkkeihin kotitoimistossa tietokoneella työskennellessäni.